lauantai 5. marraskuuta 2016

Remi..

Elikkäs juttu on nyt niin, että Remiä ei enää ole. Se laukkailee nyt ilman kipuja hevosten taivaassa. 2.11. Remi alkoi ontumaan tosi pahasti, johtuen yhtäkkiä iskeneestä kaviokuumeesta.. Sillä oli joka jalka kipeä, eikä se voinut oikein seistäkkään, eikä kipulääkkeistä ollut mitään apua. Koko sen illan itkin sängyssä peiton alla miettimässä, miten tästä jatketaan. Tulin siihen tulokseen, että lopetus on armeliainta, nyt oli Remin aika mennä sinne, missä ei kipua ole.
3.11. En mennyt kouluun, koska eläinlääkäri oli tulossa aamusta käymään. Aamulla heräsin puol kahdeksalta ja vein Remin kahdeksalta ulos, ja annoin sille kipulääkettä, että sen ois edes vähän helpompi olla. Jätin Remin sitten syömään ja siivosin sen karsinan. Sen jälkeen harjasin Remin kunnolla ja hellästi, letitin harjan ja hännän, leikkasin hännästä jouhitupsun muistoksi, annoin Remille vähän leipää ja kauroja ja kerroin kuinka paljon sitä rakastan, kuinka se on maailman paras hevonen, enkä mä ikinä unohda sitä, se on vaan yksinkertasesti paras heppa♥
Eläinlääkäri tuli joskus yhdentoistamaissa, seisoin Remin vierellä loppuun asti ja itkin hänen vierellään hyvän aikaa vielä sen jälkeen, kun hän ei enää ollut olemassa. Se oli ehdottomasti elämäni kauhein päivä.
Aamutallit on kaikista kamalimpia nykyään, normaalisti ne menee näin:
Avaan oven, kuuluu pirteä, iloinen hirnahdus, sitten kuuluu "tum, tum, tum" kun Remi kolauttaa ovea, sitten kuuluu pientä liikettä ja sitten Remin pää jo kurkistaa karsinan oven yli.
Nykyään ne menee näin:
Avaan oven, kuuluu Roosan pieni säälittävä inahdus/hörähdys ja sitten vaan laitan sille riimun ja vien sen ulos ja sitten Pixin ulos. Ei mitään sen kummallisempaa.
Oikeesti, aina kun oon ulkona, yritän kuikuilla tarhaan, josko se Remppu oliskin siellä. Ja kokoajan toivon, että joku tulis ja sanois että tää koko homma oli pelkkä paska läppä ja sit kaikki palais normaaliks. Mua surettaa jopa nähdä Remin tavaroita siellä täällä, sen suojatkin on edelleen Pixin karsinan seinällä kuivumassa, odottamassa että ne otetaan siitä ja laitetaan hepan jalkoihi ja lähdetään ratsastamaan. Perjantaina aloin itkemään, kun näin Remin fleeceloimen pannuhuoneessa kuivumassa... vein sen sit talliin.

Muistoja:
 Kun Remi tuli meille joskus reilut 4vuotta sitten, mä en aluksi uskaltanu laukata sillä, hyvä jos vähän ravata. Ja joku oli aina pakottamassa mua laukkaamaan ja en tykännyt siitä ku paineet kasvo, sitten kun sain ratsastaa yksin, niin rupesin kokeilemaan laukkaamista, etsin vain ylimääräisen alaturparemmin ja laitoin sen Remin satulaan aina kun menin ratsastamaan ja pidin siitä kiinni aina kun laukkasin, olin aina niin ylpee itestäni ku uskalsin laukata :D Ja itkin onnesta, koska Remi ei kertaakaan kuskannut mua♥

Kerran kun kokeiltiin Sannan kanssa mennä neljää laukkapuomia innariväleillä, niin Remi aina vei mua vähä turhan lujaa puomeille ja tietysti ekat puomit meni iha hassusti, mutta hieno poni kun hän oli, hän korjasi aina kahdelle viimeiselle puomille ja olin hurjan ylpeä hänestä, vaikkei kertaakaan päästy täysin puhtaasti tästä tehtävästä läpi.

Joskus vuosi sitten kesällä, kun meiän hepat oli molemmat kävelykuurilla, me maastoiltiin tosi paljon, sitten kerran me oltiin menossa pientä hiekkatietä, siinä kohdassa oli levike, niin väistettiin sinne kun takaa tuli punainen henkilöauto, eikä Remi pelännyt sitä ollenkaan! Silloinkin olin haljeta ylpeydestä ;)

  Ja entäs se, kun olin Remillä leirillä ja sain mestari idean mennä sillä ilman satulaa ja suitsia(toki oli riimu ja ohjat)ja kokeilin vähä käyntiä ja ravia, pysähdyksiä ja peruutuksia ja heppa toimi kuin unelma, olin aika onnellinen :)

Sitten joskus viime talvena sain päähäni, että koitanpa ravata Remillä naisten satulassa lumihangessa, no Remppupa nostikin laukan ja laukattiin pätkä kunnes liu'uin alas, hihi nauroin iha vääränä siinä lumihangessa Rempun vierellä, mutta en kokeillut sitä enää toiste :D

Nyt viime kesänä päätin taas ratsastaa Remillä ilman varusteita, laitoin kaks narua vaan riimuun kiinni ohjiksi, päätin mennä tuolla laitumella, että heppa ei pääse kauas jos putoan. Kiipesin kiven päälle ja Remi jäi siitä vähän kauas, joten päätin sit vaan hypätä siitä sen selkään, sehän oli tietysti taas yksi minun parhaista ideoistani ja poni "säikähti" ja lähti täyttälaukkaa karkuun, lopuksi tiputtauduin alas, kun pelkäsin että Remi pukittaa mut niskoilleni johonki. Siinä maassa sitten istuin ja mietin kuinka nopeesti se tapahtu :D Otin Remin kii ja nousin selkään uudestaan ja käveltiin ehkä 15minuuttia, kun sit alko reittä kivistää niin paljon etten enää pystyny jatkaan :D

Tää juttu sattui vuosi sitten kesällä, olin kävelemässä Remillä pellolla ja sit yhtäkkiä kissa juoksee siitä meiän edestä, Remi sit sai hirveen hepulin ja lähti kauheeta kiitoo kotiin päin, mutta hidasti kyllä muutaman askeleen jälkeen, herra oli niin herkkä pidätteille :)♥   
 Sitten joskus eläinlääkärissä, ku Remiltä kuvattiin vasen takajalka, sille annettiin rauhottavia hevosen annos, mulla oli sit kova työ yrittää pitää se pystyssä. Sit se eläinlääkäri kävi jossain ja kun se tuli takasi, se totes vaan "tälle hevoselle oliskin vissiin riittäny varsan annos rauhottavia" :D No jalka kuvattiin ja mä yritin höpöttää Remille kaikkee ja nauroin sille ja pidin kaksin käsin sen riimusta kiinni, et saisin paremmin pidettyä sen tasapainossa. Mun herkkis heppa :D♥

Anteeksi kun ei ole kuvia, mutta ne ei vaan ladannu, joten en saanu laitettua.

 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Infoa kaikesta tapahtuneesta

Heij!

Viime aikoina on tapahtunut paljon kaikkea ja nyt minä sitten kerron niistä teille:

(c)Sanna
18.9, Hyppäsin Roosalla ekaa kertaa! Mentiin yhden laukka-askeleen sarjaa, kuvassa sarjan ekaa estettä ei oo vielä nostettu esteeksi :)


(c)Sanna
2.10, olin koulukisoissa Roosalla, mentiin harrasteluokan kouluohjelma 2016 (helppo C) ja napattiin toinen sija, vaikka rata meni mun mielestä aika huonosti! Prosentteja tuli 64,47, olin aika yllättynyt et meni noinki hyvin meiän ekoiks kisoiks, varsinki ku kotona treeneissä oli menny aika huonosti.

 9.10, mun paras ystävä, Raissa tuli meille ja kuvailtiin siinä samalla sitten Remppua ja Piskiä, lisäksi ratsastettiin Roosa pellolla ja talutettiin mun pikkusiskoa Miljaa Pixillä. Ratsastuksesta ei otettu silloin kuvia mutta nauttikaa nyt näistä kahdesta :D

12.10, Remille tuli kranio-sakraalihoitaja, joka totesi, että Remillä on metabolinen oireyhtymä. Sanoi, että Remi on sisältä niin tukossa, että se on sen takia niin lihava. Remi käskettiin päästää vapaalle heinälle, ottaa kaikki ylimääräset ruuat pois(vain vesi, heinä ja harmaa/vaaleanpunainen suola) ja antoi jonku nettisivun osoitteen josta saa jotain yrttilääkettä joka parantaa aineen vaihduntaa, tilattiin se sitten heti ja sitä odotellessa!

15.10 olin vuorostani Raissalla, ja me kuvailtiin Raissan hevosia. Raissan hepat olikin paljo kuvauksellisempia kuin mun, ja ne otti heti hienot korvat hörössä ilmeet :D♥ Paitsi Selle ja Sellellä me sitten ratsastettiinki, saatte Sellestäkin vielä kuvan :)
(c)Raissa
Pahoittelut että postaus on näin huono, mutta yritin vaan vähä infota mitä on viime aikoina tapahtunut :) Myöhemmin sitten parempi postaus? :)

lauantai 13. elokuuta 2016

Pimeä tulevaisuus

Heij,
Kuten otsikosta varmaan huomaa, niin tulevaisuus ei tällä hetkellä näytä kirkkaalta. Remi on ollut lähes koko kesän laitumella sairaslomalla ja se on vaan pahentunut...
Elisiis mulla oli kesäkuun lopussa leiri ja Remi alko vähän ennen sitä liikkumaan jäykästi, joten heppa jäi sitten leirin ajaksi kotiin. Leirin jälkeen ratsastin sillä kerran tai pari ja päätin sitten antaa sille loppu kesän vapaaksi, ajatuksella "aika parantaa haavat". No eipä parantanut.
Toissapäivänä ratsastin Remillä ja se tuntu tosi jäykältä takapäästä, tuli pari pientä pukkiakin, mutta poni liikkui silti korvat hörössä ja mielellään, ainoastaan ravivoltilla oli korvat taaksepäin, sillä lailla kun hevosilla on silloin kun ne kuuntelevat ratsastajaansa.

Eilen sitten pyysin äitiä kattomaan miten se liikkuu ja äiti käski käydä ensi verryttelemässä sen pellolla, että jos se liikkuis paremmin sen jälkeen. No pellolla Remi oli vähä kuuma eikä olisi halunnu ravata, nosti vaan laukkaa. Ja kokoajan käynnissä ja ravissa tunsin et se ei liikkunu kunnolla. Pari pientä pukkisarjaakin tuli. No kun oltiin jonkin aikaan palloiltu siellä pellolla niin menin näyttään Remiä äitille.

Äiti sano heti käynnissä että se ei nyt kyllä liiku kunnolla, nostin kuitenkin ravin ja äiti sano et se ontuu ihan selkeesti. Sit tulin selästä alas ja äiti juoksutti Remiä maastakäsin pätkän. Siinä vaiheessa oli pakko purra alahuulta ja räpytellä silmiä ettei kyyneleet olisi alkanu tulla. Remi ontu niin selkeesti et sen ois sokeekin nähny. En voinut ajatella kuin, että mulla on ehdottomasti maailman paras hevonen. Se niin kiltisti korvat hörössä teki pellolla mitä käskin vaikka siihen sattu. En voinut olla ajattelematta myös yhtä lausetta Heartlandista: "Spartan hyppäisi esteitä vaikka kolmella jalalla, jos Amy pyytäisi", niin Remikin takuulla hyppäisi kolmella jalalla jos mä vaan pyytäisin...
 Mutta palataas tähän mustaan aukkoon nimeltä Tulevaisuus. Tehtiin äitin kanssa diili, että mä kustannan Remille hieronnan ja jos se ei auta niin äiti kustantaa Remille klinikkakäynnin. Oikeesti mä vaan pelkään, että meille sanotaan klinikalle et paras ratkasu olis lopettaminen. Pelkään, pelkään, pelkään....

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Leirijuttuja

Heips :)

Olin leirillä viime kuun vikat päivät. Tarkoitushan oli ottaa Remi mukaan, mutta herrapa päätti ruveta ontumaan :( Joten heppa jäi kotiin ja lähdin yksin leirille. Sain hoitohevoseksi Helkyn ja leiri siis pidettiin Rajakallion Ratsutilalla :)
Helkky kauneuskilpailujen jälkeen, oltiin kuulemma kakkossuosikkeja, ei ihan voitettu :D
Menin leirin kaks ekaa tuntia Helkyllä. Mulla oli suurena ongelmana se, etten pystynyt istumaan rentona harjoitusravissa ja vasta illalla kun alaselkä alko oleen kipee niin tajusin mistä se johtu
-> mulla on jalat erimittaset ja se jännittää mun alaselän lihaksia ja silloin mun on mahdotonta istua rentona ja silloin en tunne kunnolla jos heppa vaikka ontuu toista takastaan(en tunne Rempun ontumistakaan kunnolla)
Helkyllä en myöskään saanut laukkaa kunnolla nousemaan.
Pätkis

Seurvaana päivänä menin Vilillä ja Urskilla, enkä osannut ratsastaa niilläkään sitten yhtään :( Ne meni vaan pääpystyssä ja mä istuin jännittyneenä ja mikään ei toiminu. Urskilla en myöskään saanut laukkaa nousemaan, sitten jos nousi, se oli hirveetä kaahaamista ja kun yritin hidastaa tempoo niin Urski himmas raviin. Siinä vaiheessa mun oikeesti teki mieli jo ruveta itkeen ja kiljua et "tää on tyhmä hevonen", mutta en voinut, koska tiiän et vika oli todennäköisesti vain minussa ja ehkä myös siinä että Urski oli jo tehnyt kaks tai kolme tuntia ennen mun tuntia.
Minä ja Urski sekä Anni ja Helkky

Seuraavana päivänä oli kaks estetuntia, menin toisen Tiitulla ja toisen Jessellä. Ja ne tunnit meni jo paljon paremmin. Tosin en vissiin kunnolla päässy seisoon jalkkareille ku olin muutamassa hypyssä vähän jäljessä, enkä jännittyneen istunnan takia tuntenu kunnolla, koska poni lähtee ponnistaan ja senkään takia en ollut kaikissa hypyissä mukana.
Yöllä mentiin maastoon, olin aika onnellinen ku sain Jessen sinne. Jessellä maastoilu ku sattuu olemaan rentoa ja täysi vastakohta Remillä maastoilemiseen. Siispä mä vaan istuin löysin ohjin sielä selässä ja ihailin öistä metsää.
Tiitu

Seuraavana päivänä oli leikkitunti, menin Tiitulla. En tiiä leikittiinkö me ihan tuntia, mutta kummiskin muutaman leikin jälkeen vietiin hepat puomille ja muutamalta otettiin satulat pois ja mentiin ilman satulaa. Mä laukkasin Jessellä vähän ja sit mentiin Raissan kanssa Urskilla kaks päällä :D Lopuks menin vielä Raissan hevosella kierroksen käyntiä :)
Leirikoira-Elmo♥
Maanantaina meen Jeminan kanssa Rajakallioon leiriappareiks alkeisleirille. Mulla ei oo aavistustakaan ketä leiriläisiä sinne tulee, mutta päätin että yritän kaikkeni että niille jäis hyvät fiilikset leiristä :) Harmi vaan että koko leirin ajaks on luvattu sadetta :/ No jaa otan kolme takkia mukaan niin enköhä pysy kuivana ja toivottavasti muutki ottaa tarpeeks vaatteita ettei tarvi märkiä käyttää.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Kysymyspostaus

Hei,
eli multa pyydettiin kysymyspostausta ja nyt päätin tehdä sen :)
 Pst, en tiedä miksi kysymykset 16. ja 17. ovat pieninä, koska oon laittanu ne kyl yhtä suuriks ku muutki, mutta silti niistä muuttuu pieniä D:

1.Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit?
En tiedä mikä on ihan ensimmäinen, mutta ensimmäiset jotka muistan ovat valkoinen iso ruuna Arska, meidän suokkitamma Liina ja shetlanninponi ruuna Junnu. Kellään en siis oikeasti ratsastanut, vaan istuin selässä ja mua talutettiin, mutta en muista, että talutettiinkoa mua Liinallakin, vai istuinko vain selässä.

2.Millä ponilla/hevosella ratsastit viimeksi? 
Remillä ratsastin. Tuuppailtiin koulua ja lopuks saatiin oikein hyviäkin pätkiä :)


Kaunis Tiitu
3. Lempi hevosväri?  
Kimot, ne on kauniita, kärpäskimot ja papurikkotäpläiset kimot, ihania kaikki♥ Kirjavatkin ja muut yksiväriset on kauniita, mutta kimot on se juttu.

4. Lempi hevos/ponirotu? 
Lemppari hevosrotu on eestinhevonen ja lempi ponirotu shetlanninponi :)

5. Korkein este, jonka olet hypännyt?  
Edelleen se 50cm :) Esteet ei ihan ole mun juttu.


6. Korkein hevonen, jolla oot ratsastanut? 
Ööm, oon ratsastanu Alavuden ratsastuskoulussa muutamalla isolla puoliverisellä ja Jeminan luona kans yhellä puoliverisellä ja sitten shirellä, mutta kun en ole säkäkorkeuksista varma, niin en osaa sanoa, kuka on isoin :)

7. Poni vai hevonen?  
Iso poni, tai pieni hevonen :) Säkäkorkeus kuitenkin 140-150cm.

8. Mitä mieltä olet riimulla ja narulla ratsastamisesta? 
Mulla ei oo mitään tätä ratsastustyyliä vastaan, itekki koittanut pari kertaa :) Että hyvä juttu mun mielestä, hepoille kivaa vaihtelua :)

9. Ilman satulaa vai satulalla maastossa?
En ihan tiedä tarkoittiko tämä kysymys sitä, että ratsastaisinko ennemmin vaikka kentällä ilman satulaa, vai menisinkö satulalla maastoon? Jos tarkoitti, niin menisin ehkä ilman satulaa kentällä. Mutta jos kysymys tarkoitti menisinkö maastoon ennemmin satulalla vai ilman satulaa, niin menisin satulalla :)

10. Lempi idoli?
  En oikeesti tiiä... Tää oli paha kysymys. En muutenkaan sillai pidä ketään mun idolina, että mulla ei oikein oo vastausta tähän :(

11. Oletko tavoitteellinen ratsastaja?
Oon mä sillai, että mulla on mulle ja Remille asetettuna yhteisiä tavoitteita :) Esim. oma istunta ja Remin istunnan kuuntelu, pitäis saada niin hyväks, että voisin kokeilla kaulanarulla ratsastusta. Myös rentona muodossa kulkemista tavotellaan, kun Remi hakeutuu vasta ratsastuksen loppu puolella muotoon, mutta alkuhan sekin :)
Pixil on niin kauniin siro pää♥

12. Mitä aijot tehdä tulevaisuudessa?  
 Hmm, mun mielestä ois tosi kivaa perustaa oma ratsastuskoulu! Mulla olis sielä pari shettistä, muutama eestinhevonen, pari new forestin ponia, ehkä pari russia ja welsh. Yhteensä noin 10 kavioeläintä :)

13. Keräätkö Remille tiettyjä värejä? 
Vaalenapunaista kerään :) Oon myös miettinyt, että voisin aloittaa myös keltaisen värin keräämistä, se sopii Remille niin hyvin, keltanen huopa oikein hehkuis Remin selässä ;)

14. Paras kokemus ratsastuksessa? 
Se on aina hyvä tunne, kun vetää laukkapuomeihin ihan ihme välit ja pääsee ne puhtaasti läpi, sit on sillee "haha, kyl mä tiesin et me osataan" varsinkin, kun mä ja Remi aina yritetään hypätä kaikki laukkapuomit(minä yritän saada Remin hyppäämään)ja kun vaan keskityn tarpeeks ja onnistun ratsastaan puomille kuin esteelle, niin kyllä se Remi sit hyppää siitä ;)

15. Mitä inhoat eniten, perustele? 
Hämähäkkejä, ne on ällöttäviä.

16. Kauanko olet ratsastanut?
Loka-marraskuussa tulee 7vuotta täyteen :)

17. Kuinka monta ankkaa veneeseen mahtuu?
7, muuten mahtuis 10, mutta osa ankoista on niin lihavia, että ne vie kaks paikkaa, ja sit sinne veneeseen ei mahdu kuin 7.

Pätkis :3

18. Mp napapaidat ja minishortsit?
Kumpiakaan en käytä, mutta ihan kivoja ne on ainaki toisten käyttäminä, musta vaan tuntuu et mul pitäis olla kapeemmat reidet ja laihempi vatsa, että voisin ite sellasii käyttää :)

19. Juotko kahvia?
En juo. En tykkää kahvin mausta.

20. Pesetkö kädet kun tulet vessasta?
En, mä pesen ne jo sielä vessassa sen jälkeen ku oon vetäny pytyn. Se on mun mielestä käytännöllisempää kuin se, että pesee ne kädet vasta kun on tullut sieltä vessasta.

21. Mistä sun ratsastusharrastus sai alkunsa?
Sanna pakotti mut tunnille Dimonan tallille :D

22. Kuka oli sun ensimmäinen lempi hevonen/poni?
Varmaan Rosa tai Pixi, en osaa sanoa.

23. Kuka oli sun ensimmäinen oma hevonen/poni?
Pixi, joo olihan meillä Sulevi ennen Pixiä, mutta se oli enemmän Sannan poni :)

24. Paljonko sulla menee aikaa hevosiin ja kerkeätkö hyvin tekemään koulujutut?
Paljon :D Hevosten kanssa tarvitaan aikaa ja paljon, mutta en silti oo ikinä joutunut laiminlyömään läksyjä. Todistuskin oli ihan hyvä, keskiarvo suunnilleen 8,5 eli mun mielestä aika hyvä :)
Pätkis♥

25. Huvittaako sua aina mennä tallille? Perustele
Ei aina, joskus Sanna joutuu pakottaan mut tallille :D Ja tunneilla kun kävin, niin aina oli se pelko et "jos mä tällä kertaa joudun meneen Uskolla", niin sit ei aina huvittanu mennä. Mutta en oo joutunu Uskolla ratsastaan varmaan ainakaan vuoteen :D

26. Lempiasia tallipäivässä? Perustele
Ööm, mun tallipäivään nyt kesäsin ei ees kuulu mitään kummallista: Laitan Remin kuntoon ratsastusta varten-ratsastan-hoidan Remin kuntoon ratsastuksen jälkeen. Että ehkä se ratsastaminen sit, tai sit se hetki ku haen sen laitsalta ja se painaa päänsä mun syliin ja hinkkaa päätänsä mun olkapäähän. Se on aina niin ihanaa♥

27. Koulu, esteet vai maasto? Perustele
 Koulu, mä oon aina ollu enemmän koulu kuin esteihminen. Ja maastosta en tykkää sen takii ku mul on maastossa aina se heppa joka kuumuu ja sinkoilee sinne tänne pienimmästäkin äänestä. Myös se pelko et heppa kiikuttaa mut johonki ojaan niin et me molemmat kuollaan sinne, pyörii aina päässä, kun heppa on aina sen tuntunu et se vois painaa täysil kotiin.
Wilma

28. Ilman satulaa vai satulal?
 Mä en osaa vastata tähän mitään, koska tykkään kummastaki :D Nyt ku on tasapaino ja itseluottamuskin sen verran kehityynyt, että uskaltaa päästää harjasta irti ja vaikka vähä päästellä kentän pitkillä sivuilla, vaikkei oliskaan satulaa.

29. Kiltein hevonen/poni jolla oot menny?
Rosa, Pixi tai Jesse. Kyl mä uskon et Rosa tai Pixi. Vaikka Pixiltäki tipuin muutaman kerran, se ei ollu koskaan sen vika. Esim. oon tippunu Rosalta sen takii et se teki pukin(okei sillä oli vaan kivaa ei se tahallaan), niin Pixiltä oon tippunu sen takii et se on säikähtäny ja mä oon luiskahtanu sieltä alas. Muistan myös ku hyppäsin Rosalla, niin se veti jättiloikkia joista tipuin, kun hyppäsin Pixillä, niin se vaan yritti ravata esteestä yli, koska se tiesi etten mä oikeesti halua ja uskalla hypätä, mun kultanen poni oikeesti teki kaikkensa et olisin tyytyväinen siihen♥

30. Onko sulla ollu mitään pelottavaa tillannetta hevosten kans?
No näitähän on paljon, kun on tekemisissä Remin kanssa! Se on erittäin vaarallinen hevonen ;D Mutta siis lähinnä ne, kun Sanna on pakottanu mut maastoon ja on tietä pitkin pitäny mennä, sitte ku auto tulee niin Remi saa hepulin jo silloin ku se näkee auton, sit se riehuu siinä keskellä tietä ja mä roikun sen ohjissa. Autoilija hidastaa, joskus on jopa pakko pysähtyy, ja sit se nauraa ky yritän saada Remin rauhottuun sen verran, et se voi ajaa siit ohi. En ees uskalla ajatella mitä tapahtuis, jos traktori tai rekka tulis vastaan D:

31. Pahin tippuminen?
  Olin silloin tunnilla Kotalan tilalla ja menin Roosalla, joka nykyään on mun isosiskon hevonen. Silloin oli talvi ja siinä kentän vieressä oli semmonen lumikasa, niin että hepat ei nähnyt tielle. Sit ku oli mun vuoro nostaa laukka pitkälle sivulle(sielt lumikasapäädystä), niin sielä tiellä meni auto, ja Roosa säikähti sitä ja lähti meneen. Muistelisin et se veti päätä alas, koska mun oli jotenki tosi vaikee yrittää pidättää sitä. Sit Roosa teki pukin ja sen jälkeen kaikki pimeni, mä en muista sitä hetkee mun ilmalennosta, vaan seuraava muistikuva on ku makasin kentän päädyssä selälläni ja yritin nousta ylös. Äiti ei antanu mun heti nousta, vaan mä hetken haukoin henkeä siinä maassa. Kuulemma 5metriä lensin, ei paha ei. Mulla oli sen jälkeen selkä 3-4viikkoo kipee. Oikeesti oon niin kiitollinen et mulla oli turvaliivi silloin!
Roosa♥

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kesäloman alku

Hei :)
Lauantaina 4.6, todistusten jaon jälkeen kotiin päästyäni vaihdoin vaatteet ja lähdin ratsastamaan. Tehtiin Remin kans ensin puomitehtävää, ja sitten käynnissä taivuttelin ja tein pohkeenväistöjä kumpaankin suuntaan, otettiin myös vähän laukkaa.
Joku vanha kuva Rempusta
Ratsastuksen jälkeen pakkaasin tavarani, kävin suihkussa ja lähettiin kohti Ähtäriä. Matkalla jätettiin äiti ja sisarukset keskiselle, ja iskän kanssa sitten ajettiin kahestaan Ähtäriin asti. Jäin sitte kaverille kolmeks päiväks.

Lauantaina mentiin sit ratsastaan sen kaverin, Jeminan kanssa. Mä menin Tankilla ja Jemina Hildiksellä, tässä vielä linkki Jeminan blogiin --> Tästä
Tehtiin vaan jotain taivutuksii volteilla, Tankki tuntu aika mukavalta, ei ihan mun tyyliseltä, mutta mukavalta kuitenkin :) Itseasiassa Tankki meni mulla paljon paremmin ku Remi on menny, onhan Reminki kanssa tullu hyvii pätkiä, mutta Tankki tuntu sillai oikeesti hyvältä, vaikkei se täydellisesti mennykkään.
Joku viime kesänä otettu kuva Tankista, Jemina selässä :)

Olikohan se just lauantai, kun käytiin Jeminan kans grillillä syömässä. Otettiin kebab ranskalaiset(?) ja pepsi pullo. Syötiin ne sielä ulkona pöydässä, ja yks lokki odotti et se pääsis syömään meidän jämät. Tiputeltiin siihe maahan sit muutama ranskis enne lähtöö, että se lokki sai suuhunsa edes jotain :)
Sunnuntaina käytiin Keskisellä. Jemina osti kynsilakan ja matkalaturin, ja mä ostin hubba bubbaa :D Mutta ku ei oikeesti tarvittu mitään. Oliha siel paljo kaikkia kivoja juttuja, mutta minkäs takia niitä sit pitäis ostaa, jos ei mitään tarvi?
Maanantaina mulla oli kurkku kipee, ja lähin kotiin, äiti tuli hakee ja käytiin taas sit Keskisellä, enkä tälläkään kertaa ostanut mitään. Mut käytiin sielä syömässä, mä otin jauheliha-ananaspizzan ja se oli aika hyvää :)
Nyt oon sit edelleen kipeenä, mutta koska vointi on paljon parempi kuin eilen, niin oletan, että parantumassa ollaan :)
Tähä loppuun saatte viel kuvan Möhmelistä♥

lauantai 14. toukokuuta 2016

TET-viikko

Hej på dig!
Olin viime viikon TET:issä Rajakallion Ratsutilalla kaverini kanssa. Meillä oli ihana viikko hevosten parissa.
 Päivittäisiin hommiin kuului vesien ja heinien laitto, sekä tarhojen siivous. Ekana laitettiin hevosten vesi, sitten ponien heinät ja vedet. Sen jälkeen yleensä siivottiin tarhat. Muita juttuja mitä me tehtiin, oli puomien maalaus, varusteiden pesu, heinäpaalien kasaaminen ja ponien juoksutus.
Helkky ja Urho
 Kivoin homma oli ehkä se, kun oltiin sielä hevosten tarhassa laittamassa poneille vettä, mun mielestä oli kivaa kun ne hevoset kävi moikkaamassa. Pääasiassa sielä kävi Urho, Helkky, Usko ja Vilikin pari kertaa.
Tiitu ja Kassu

Kerran siinä vesiä laittaessa, minä ja kaverini molemmat kastuttiin, ensi se mun kaveri, se sanko jotenki lipsahti sen otteesta ja sieltä loiskahti vettä sen päälle, sit mä olin sillee "eksä osaa ees vettä laittaa" ja otin sen sangon, eiköhä se lipsahtanu munki kädestä ja mä taisin kastua vielä enemmän :D Opittiin sit et tasapohjanen sanko ei oo iha meille soveltuva sanko :D
Usko, Vili, Kassu, Jesse ja Urski, Kassu ei ole enää Rajakalliossa
Tarhoja siivotessa hevospuolella taas Urho, Helkky ja Usko kävi moikkaamassa, sekä Viliä ja Jesseä käytiin aina taputtelemassa, kun ne oli siinä lähellä. Urski oli ainut joka vältteli meitä. Ponipuolella Omppu kävi välillä moikkaamassa♥  Se myös yritti hinata mun kaverin ulos sieltä pihatosta, Omppu vaan otti sen kengän nauhoista kii ja lähti vetämään sitä ulos :'D Ois jännä joskus kokeilla shettiksen aivoja, haluisin tietää miten niiden ajatusmaailma toimii :D
Beerit

Mä en nyt keksi enää oikein mitään kirjottamista meidän TET:istä, joten heitän tähän kysymyksen että "Onko peura ihan terve jos se haahuilee hevosaitauksen vieressä eikä ole lajitovereidensa kanssa?". Meidän heppojen laitsan ympärillä meinaa haahuilee yks peura, se selkeesti hakee seuraa meidän poneista :D

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Remin, Pixin ja Sonjan yhteinen historia

 Pixie
 Pixi tuli meille talvella 2010. Pixi tuli aluksi ylläpitoon seuraponiksi siskoni shettikselle Suleville, mutta jotenkin siinä kävi niin, että me ostettiin se. Pixi oli tosi arka ja kiukkunen, aluksi en uskaltanut edes harjailla sitä. Mutta kun vaan puuhailin sen kanssa, harjailin ja taluttelin, niin luottamus kasvoi ja meistä tuli aika hyvät kaverit :)
Oliskohan ollut talvella 2011 nousin Pixin selkään ekaa kertaa, äiti talutti ja menin ilman satulaa. Pixi oli tosi jännittynyt, mutta muistaakseni äiti taluttia mua vaan pari kertaa ja sitten menin vaan riimulla. Sitten olikin pitkä tauko ja 2012 keväällä rupesin ratsastaan Pixil enemmän ja hommattiin sille satula ja suitset. Enhä mä sillo osannu kunnolla ratsastaa, mutta kyllä Pixi oppi ravin nostamisen, pysähtymisen ja peruuttamisen.
 Joskus 2012 talvella aloin olla Pixille niin iso että lopettelin sillä ratsastamisen lähes kokonaan, taisin pari kertaa käydä selässä vielä vuonna 2013. Mutta sen jälkeen Pixi on ollut vaan pihan koristeena, nykyään mun 3v pikkusisko ratsastaa sillä.
Remy
Remi tuli meille kesällä 2012, ja oli aluksi enemmän isosiskoni poni. Pian Remillä alkoikin jalkavaivat ja eläinlääkärissä selvisi sitten että Remillä on luupiikki nivelen sisällä ja sitä ei kannata leikata pois, koska se todennäköisesti kasvaisi takaisin nopeasti ja entistä isompana.
 Joskus 2014(?), kun Remi oli chillaillu laitumella about puolivuotta, odottaen sitä päivää ku sen viimenen matka koittais, niin mä vaan menin yks ilta ratsastaan. Olin sillo tosi kiukkune mun siskolle ja tarvin turpaterapiaa. Sen jälkeen Rempusta tuli mun ja nyt se on ollu mun käytössä kaks vuotta. Jalkavaivoja on ollut matkan varrella ihan riittävästi, ja uskon että niitä on vielä edessä, mutta kyllä me selvitään, me selvitään aina.
Tällähetkellä Remi on tuolla laitumella syömässä ja mua hymyilyttää, kun katon sitä ikkunasta♥