Elikkäs juttu on nyt niin, että Remiä ei enää ole. Se laukkailee nyt ilman kipuja hevosten taivaassa. 2.11. Remi alkoi ontumaan tosi pahasti, johtuen yhtäkkiä iskeneestä kaviokuumeesta.. Sillä oli joka jalka kipeä, eikä se voinut oikein seistäkkään, eikä kipulääkkeistä ollut mitään apua. Koko sen illan itkin sängyssä peiton alla miettimässä, miten tästä jatketaan. Tulin siihen tulokseen, että lopetus on armeliainta, nyt oli Remin aika mennä sinne, missä ei kipua ole.
3.11. En mennyt kouluun, koska eläinlääkäri oli tulossa aamusta käymään. Aamulla heräsin puol kahdeksalta ja vein Remin kahdeksalta ulos, ja annoin sille kipulääkettä, että sen ois edes vähän helpompi olla. Jätin Remin sitten syömään ja siivosin sen karsinan. Sen jälkeen harjasin Remin kunnolla ja hellästi, letitin harjan ja hännän, leikkasin hännästä jouhitupsun muistoksi, annoin Remille vähän leipää ja kauroja ja kerroin kuinka paljon sitä rakastan, kuinka se on maailman paras hevonen, enkä mä ikinä unohda sitä, se on vaan yksinkertasesti paras heppa♥
Eläinlääkäri tuli joskus yhdentoistamaissa, seisoin Remin vierellä loppuun asti ja itkin hänen vierellään hyvän aikaa vielä sen jälkeen, kun hän ei enää ollut olemassa. Se oli ehdottomasti elämäni kauhein päivä.
Aamutallit on kaikista kamalimpia nykyään, normaalisti ne menee näin:
Avaan oven, kuuluu pirteä, iloinen hirnahdus, sitten kuuluu "tum, tum, tum" kun Remi kolauttaa ovea, sitten kuuluu pientä liikettä ja sitten Remin pää jo kurkistaa karsinan oven yli.
Nykyään ne menee näin:
Avaan oven, kuuluu Roosan pieni säälittävä inahdus/hörähdys ja sitten vaan laitan sille riimun ja vien sen ulos ja sitten Pixin ulos. Ei mitään sen kummallisempaa.
Oikeesti, aina kun oon ulkona, yritän kuikuilla tarhaan, josko se Remppu oliskin siellä. Ja kokoajan toivon, että joku tulis ja sanois että tää koko homma oli pelkkä paska läppä ja sit kaikki palais normaaliks. Mua surettaa jopa nähdä Remin tavaroita siellä täällä, sen suojatkin on edelleen Pixin karsinan seinällä kuivumassa, odottamassa että ne otetaan siitä ja laitetaan hepan jalkoihi ja lähdetään ratsastamaan. Perjantaina aloin itkemään, kun näin Remin fleeceloimen pannuhuoneessa kuivumassa... vein sen sit talliin.
Muistoja:
Kun Remi tuli meille joskus reilut 4vuotta sitten, mä en aluksi uskaltanu laukata sillä, hyvä jos vähän ravata. Ja joku oli aina pakottamassa mua laukkaamaan ja en tykännyt siitä ku paineet kasvo, sitten kun sain ratsastaa yksin, niin rupesin kokeilemaan laukkaamista, etsin vain ylimääräisen alaturparemmin ja laitoin sen Remin satulaan aina kun menin ratsastamaan ja pidin siitä kiinni aina kun laukkasin, olin aina niin ylpee itestäni ku uskalsin laukata :D Ja itkin onnesta, koska Remi ei kertaakaan kuskannut mua♥
Kerran kun kokeiltiin Sannan kanssa mennä neljää laukkapuomia innariväleillä, niin Remi aina vei mua vähä turhan lujaa puomeille ja tietysti ekat puomit meni iha hassusti, mutta hieno poni kun hän oli, hän korjasi aina kahdelle viimeiselle puomille ja olin hurjan ylpeä hänestä, vaikkei kertaakaan päästy täysin puhtaasti tästä tehtävästä läpi.
Joskus vuosi sitten kesällä, kun meiän hepat oli molemmat kävelykuurilla, me maastoiltiin tosi paljon, sitten kerran me oltiin menossa pientä hiekkatietä, siinä kohdassa oli levike, niin väistettiin sinne kun takaa tuli punainen henkilöauto, eikä Remi pelännyt sitä ollenkaan! Silloinkin olin haljeta ylpeydestä ;)
Ja entäs se, kun olin Remillä leirillä ja sain mestari idean mennä sillä ilman satulaa ja suitsia(toki oli riimu ja ohjat)ja kokeilin vähä käyntiä ja ravia, pysähdyksiä ja peruutuksia ja heppa toimi kuin unelma, olin aika onnellinen :)
Sitten joskus viime talvena sain päähäni, että koitanpa ravata Remillä naisten satulassa lumihangessa, no Remppupa nostikin laukan ja laukattiin pätkä kunnes liu'uin alas, hihi nauroin iha vääränä siinä lumihangessa Rempun vierellä, mutta en kokeillut sitä enää toiste :D
Nyt viime kesänä päätin taas ratsastaa Remillä ilman varusteita, laitoin kaks narua vaan riimuun kiinni ohjiksi, päätin mennä tuolla laitumella, että heppa ei pääse kauas jos putoan. Kiipesin kiven päälle ja Remi jäi siitä vähän kauas, joten päätin sit vaan hypätä siitä sen selkään, sehän oli tietysti taas yksi minun parhaista ideoistani ja poni "säikähti" ja lähti täyttälaukkaa karkuun, lopuksi tiputtauduin alas, kun pelkäsin että Remi pukittaa mut niskoilleni johonki. Siinä maassa sitten istuin ja mietin kuinka nopeesti se tapahtu :D Otin Remin kii ja nousin selkään uudestaan ja käveltiin ehkä 15minuuttia, kun sit alko reittä kivistää niin paljon etten enää pystyny jatkaan :D
Tää juttu sattui vuosi sitten kesällä, olin kävelemässä Remillä pellolla ja sit yhtäkkiä kissa juoksee siitä meiän edestä, Remi sit sai hirveen hepulin ja lähti kauheeta kiitoo kotiin päin, mutta hidasti kyllä muutaman askeleen jälkeen, herra oli niin herkkä pidätteille :)♥
Sitten joskus eläinlääkärissä, ku Remiltä kuvattiin vasen takajalka, sille annettiin rauhottavia hevosen annos, mulla oli sit kova työ yrittää pitää se pystyssä. Sit se eläinlääkäri kävi jossain ja kun se tuli takasi, se totes vaan "tälle hevoselle oliskin vissiin riittäny varsan annos rauhottavia" :D No jalka kuvattiin ja mä yritin höpöttää Remille kaikkee ja nauroin sille ja pidin kaksin käsin sen riimusta kiinni, et saisin paremmin pidettyä sen tasapainossa. Mun herkkis heppa :D♥
Anteeksi kun ei ole kuvia, mutta ne ei vaan ladannu, joten en saanu laitettua.
