lauantai 21. tammikuuta 2017

Heppailuja

Heij!

Tiistaina olin tunnilla Rajakalliossa ja tunnin aiheena olivat puomit. Meillä oli keskiympyrällä 3puomia, viuhkamuodossa. Päätyihin tehtiin voltit ja pitkälläsivulla oli aluksi yksi puomi. Menin tunnin siis Vilillä. Vili oli aluksi aika luikerteleva pikku hevonen, joka punki ympyrällä puomien jälkeen ulos. Tämän korjasin vaihtamalla raipan hetkeksi ulkokäteen ja pitämällä ulko-ohjan tuen kunnolla ja pitämällä pohkeet lähellä Vilin kylkiä.
Ilmeillä mennään 😂
Voltit menin harjoitusravissa ja Vili alkoi pian hakeutumaan rennosti alas ja käytti myös pätkittäin hyvin takajalkojaankin. Pitkäsivu laukattiin esteistunnassa ja mentiin sen puomin yli. Mulla oli vaikeuksia saada Vilin laukka tarpeeksi kootuksi, mutta kyllä sekin alkoi onnistumaan, kun otin ensin ohjat käteen ja ratsastin pohkeella eteen.
Lopuksi meille laitettiin toinenkin puomi pitkälle sivulle, innari välillä, ja tultiin sitten sitä. Se meni aika hyvin ja olin oikein tyytyväinen Viliin tunnin jälkeen!♥


Tänään olin Vilillä Terhi Vuorenmaan pitämässä kouluvalmennuksessa. Tehtiin kevyessä ravissa isoa pääty-ympyrää C-päätyyn ja tehtiin iso voltti kohti toista päätyä, niin että tehtiin tavallaan kahdeksikkoa. Vili oli aika laiska, enkä saanut aluksi pohkeita oikein läpi. Ravailtiin jonkin aikaa ja vaihdettiin suunta. Tehtiin samaa hetken toisin päin ja otettiin sen jälkeen välikäynnit.

Välikäyntien jälkeen Terhi sitten ehdotti, että kokeiltaisiinko nostaa laukkaa käynnistä ja paikoiltaan? Itse olin vähän epävarma, en uskonut että Vili pystyisi ikinä nostamaan laukkaa paikoiltaan. Kokeiltiin sitten nostaa ensin käynnistä ja hyvin sujui. Sen jälkeen sain nostaa paikoiltaan laukkaa, ensin peruutin pari askelta ja nostin siitä laukan. Olin oikein yllättynyt ja onnellinen. Ja koska nämä nostot sujuivat niin hyvin, niin miksikäs emme kokeilisi nostaa täysin paikoiltaan?
Nousihan se laukka hyvin paikoiltaankin. Vili vain oli vähän malttamaton, ja alkoi kuopia välillä ilmoittaakseen: "Sonja olen valmis, joko mennään?". Vili oli innoissaan saadessaan vähän laukkailla ja laukkasikin oikein pirteästi. Terhi kehui Viliä ja sanoi, että me olemme hyvä pari, ratsasta tykkää hevosesta ja hevonen ratsastajasta. On se heppa vaan niin spesiaali💖

torstai 12. tammikuuta 2017

Tiistain ratsastustunti

Heij!
Olin tiistaina Rajakallion Ratsutilalla ratsastustunnilla ja menin suomenhevosruuna Vilillä. Vili oli aika laiska, ja ravatessa yritti vain juosta pois alta, ettei olisi tarvinnut keskittyä työskentelyyn. Teimme siis päätyihin volttikahdeksikot käynnissä ja pitkillä sivuilla avotaivutusta ensin käynnissä ja myöhemmin hetken ravissakin. Laukkaa ei tunnilla otettu ollenkaan, mikä oli vain hyvä kentän liukkauden takia.
Minä ja Vili viime keväänä
Volttikahdeksikkoa tehdessä, minulla oli kova työ saada Vili oikeasti työskentelemään, kun se kokoajan yritti vain lahnailla ja heilutella päätään. Aika pian otin jalustimet pois jaloista, että saisin pohkeet paremmin läpi ja alkoihan se heppakin sitten hieman paremmin kuuntelemaan. Itse huomasin myös sen, että ulkokäden ranne kääntyi hyvin helposti "kyljelleen" ja sen seurauksena kyynärpää seilasi jossain kaukana, joka myös hankaloitti hieman ratsastusta.



Avotaivutukset meni käynnissä vähän huonommin kuin ravissa, kun Vili joko seilasi kokonaan pois uralta tai sitten etupää valui uralle. Ravissa oli vähän helpompi, sitten kun sain Vilin vain hidastamaan ja kuuntelemaan apuja. Viimeisiin avotauvutuksiin olin erittäin tyytyväinen, varsinkin, kun muistin itsekkin pitää katseen ylhäällä ja katsoa menosuuntaan.

Urski, Vili ja Usko
Tunnin jälkeen oli jalat ihan kipeät ja aika väsynyt olo. Mutta olin myös onnellinen, olin jaksanut työskennellä täysillä koko tunnin ja se tuotti tulosta, kun Vili meni lopuksi ihan nätisti avoa. Autoin seuraavaa ratsastajaa säätämään jalustimet oikean mittaisiksi ja toivotin vielä kaikille hyvää tuntia ennenkuin lähdin kotiin.



Anteeksi kun oli vähän lyhyt postaus ja anteeksi myös pitkästä postaustauosta. Jonna tulee meille ehkä sunnuntaina ja varmaan puuhaillaan ponien kanssa, joten siitä olisi tarkoitus tulla taas postausta!
Haluaisitteko muuten, että tekisin Rajakalliolle oman sivun tänne, jossa vähän esittelisin tallia ja sen hevosia?